Julkiset rakennushankkeet ja kuntatalouden haasteet
Blogi
Suomen kuntien velkakehitys lähti voimakkaaseen kasvuun finanssikriisin puhjettua vuonna 2008. Tapahtumat johtivat kuntien tulopohjan huomattavaan heikkenemiseen veronmaksajien tulojen pienentyessä. Samaan aikaan tapahtuneet valtionosuuksien leikkaukset sekä kuntien lakisääteisten tehtävien lisääntyminen kiihdyttivät velkaantumista entisestään.
Kuten huomataan, kuntien taloustilanteen voimakas heikentyminen on monen asian summa ja on väärin esittää, että ilmiö olisi seurausta siitä, että kunnat hoitaisivat tänä päivänä tehtäviään heikommin kuin ennen. Kuntien nykyinen taloustilanne edellyttää, että rajalliset resurssit saadaan kohdistettua siten, että ne tuottavat kuntalaisille mahdollisimman paljon lisäarvoa.
Kuntien investoinneista noin 40 prosenttia menee nykyisten toimitilojen ylläpitämiseen ja uusien rakentamiseen. Kunnilla on käytössään monia omistus- ja rahoitusmalleja kiinteistöinvestointeihinsa liittyen. Yleisin käytössä oleva malli on perinteinen taserahoitus. Tässä vaihtoehdossa kunta ottaa lainaa ja rakennuttaa tarvitsemansa tilat. Valmistuvat tilat jäävät kunnan omistukseen, joka tarkoittaa, että kunta ottaa kantaakseen myös kaikki tilojen toimintaan ja käyttöön liittyvät riskit. Osassa kunnista julkisista tilahankinnoista vastaa kiinteistöyhtiö, joka rakennuttaa tilat kunnan takaamalla lainalla. Tämän jälkeen kunta vuokraa tilat kiinteistöyhtiöltä. Näiden omistusmuotojen lisäksi kunnat voivat vuokrata tarvittavat tilat ulkopuoliselta toteuttajalta. Tämä ulkopuolinen taho säilyy tilojen omistajana ja kantaa niihin liittyvän ylläpitovastuun. Kunnan taseen kannalta vuokraaminen on omistamista huomattavasti kevyempi vaihtoehto. Toinen vuokratilojen etu liittyy tilan määrän säädettävyyteen sopimuskauden aikana. Näin toimimalla kunta voi välttyä tyhjän tilan tai mahdollisen lisätilantarpeen aiheuttamilta lisäkustannuksilta, jotka realisoituvat kunnan maksettavaksi, mikäli hanke toteutetaan perinteisesti taserahoituksella. Julkisten tilojen vuokraamiseen liittyykin kiistattomia etuja etenkin kunnissa, joiden tulevaan kehitykseen liittyy epävarmuutta.
Kuntatalouden tasapainoa mitataan markkinasektorille suunnatuilla liikekirjanpidon mittareilla (tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja tase). Menettelyä soveltuvuutta kuntatalouden tehokkuuden mittaamiseen on kritisoitu monessa eri lähteessä johtuen kuntien toimeksiantotaloudellisesta luonteesta. Verrattuna markkinarahoitteiseen sektoriin, kunnan toiminnassa reaali- ja rahaprosessilla ei ole samanlaista yhteyttä. Toisin sanoen kunnan tuloista suuri osa muodostuu veroista ja valtionosuuksista, jotka eivät ole suorassa yhteydessä kunnan tuottamiin suoritteisiin. Jos markkinasektorille suunnatuista mittareista halutaan vetää johtopäätöksiä kunnan taloudellisesta tilanteesta, tulee tulkitsijalla olla hyvin vahva käsitys siitä, millaisista lähtökohdista esitetty tulos on saatu aikaan.
Kuten edellisestä käy ilmi, kunnan taloudellisen tilanteen objektiivinen arviointi on hyvin hankalaa. Tämän takia on tärkeää, että edes yksittäisiin kiinteistöinvestointeihin pystytään valitsemaan toteutustavaltaan elinkaarinäkökulmasta laadukkain vaihtoehto. Tällä hetkellä kunnilta kuitenkin puuttuu työkaluja ja osaamista vaadittavien analyysien suorittamiseksi ja hankkeet toteutetaan valitettavan usein ”niin kuin aina ennenkin”-mentaliteetilla. Tampereen teknillisen yliopiston Rakennustekniikan laitos ja Parmaco pyrkivät vastaamaan tähän haasteeseen väitöskirjatutkimuksen avulla. Tarkoituksena on kehittää toimintamalleja, jotka mahdollistavat eri omistusmuotojen ja rahoitusvaihtoehtojen vertailun hankekohtaisesti mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Jaakko Vihola, tohtorikoulutettava, Tampereen tekninen yliopisto