Kaksivuotias Vantaan puhdastilakoulu on ylittänyt odotukset

Blogi

Fixcelin (nyk. Parmaco Health) rakentama, Vantaan puhdastilakoulu on ollut käytössä nyt kaksi vuotta. Puhdastilakoulu rakennettiin oppimisympäristöksi sellaisille oppilaille, jotka kärsivät sisäilmaoireilusta. Koulurakennus on vastannut odotuksiin enemmän kuin hyvin, sillä oppilaat ja opettajat ovat pystyneet työskentelemään puhtaissa tiloissa, ilman minkäänlaista oireilua.

Vantaan opetuslautakunnassa sekä kaupunginvaltuustossa todettiin keväällä 2019, että sisäilmaongelmista kärsiville alueen 1.-9. luokan oppilaille tulee tarjota uusi 50 oppilaan koulurakennus, jossa on puhtaat ja terveelliset tilat. Koulurakennus, jota kutsutaan myös sisäympäristöpaviljongiksi, valmistui Simonkylän koulun pihapiiriin tammikuussa 2020.

Koulua suunniteltaessa oli epäilemättäkin selvää, että kaikki koulussa käytettävät materiaalit olisivat mahdollisimman vähäpäästöisiä, laadukkaita ja huolella valittuja. Materiaalit ovat ristiin testattuja ja niiden päästöluokitukset ovat merkittävästi tiukemmat kuin rakennusmateriaaleilta yleisesti vaadittu M1-luokitus. Teräsmoduuleista tehty runkorakenne on puolestaan home- ja kemikaalivapaa, paloturvallinen sekä ääntä tehokkaasti eristävä.

Tapasimme rakennuksen kaksivuotistarkastuksen yhteydessä Vantaan kaupungin edustajia sekä koulun rehtorin, Tommi Jokisen. Hän totesi, että yksi Simonkylän koulun opettajista on aistiyliherkkä ja kärsinyt sisäilmaoireilusta muissa kouluissa opettaessaan. Tämä opettaja on otettu siitä, että sisäympäristöpaviljongissa kiinnitetään erityistä huomiota ruokahuoltoon, siivoukseen ja rakennuksen huoltoon, esimerkiksi pitämällä kemikaalien määrä vähäisenä ja käyttämällä hajusteettomia pesuaineita, jottei tiloihin jää minkäänlaisia ylimääräisiä tuoksuärsykkeitä. Tämän ansiosta, hän pystyy toteuttamaan hänelle arvokasta opettajan ammattiaan tässä puhdastilakoulussa.

Vantaan kaupungin tilakeskuksen rakennuttamisen projektipäällikkö, Annika Varsio, on puolestaan iloinen, että rakennus on palvellut opettajia ja oppilaita yli odotusten. Kahden vuoden kokemuksen pohjalta on huomattu, että tilat ovat edelleen hyvässä kunnossa ja sisäilmaltaan juuri niin puhtaat, kuin odotimmekin. Lopputulos on vastannut toiveitamme puhdastilakoulun suhteen ja sekä tilaaja, että käyttäjät ovat olleet mielissään näistä tiloista ja rakennuksen laadusta.

Sisäilmaturvallisuus oli hankkeen keskiössä

Koulua suunniteltaessa ja rakennettaessa kiinnitettiin erityistä huomiota rakennuksen sisäilmaturvallisuuteen. Rakennuksen teräsmoduulit valmistettiin Fixcelin Hämeenlinnan tehtaalla sään vaihteluilta suojassa. Lisäksi talotekniikka, rappaukset ja lähes kaikki kalustukset tehtiin tehtaalla valmiiksi. Rakennusalue oli moduulien asennusvaiheessa varustettu sääsuojilla ja asennustöitä tehtiin vain poutaisina päivinä.

Puhtaan sisäilman vaatimukset vaikuttivat merkittävästi myös rakennuksen varusteluun. Tilojen ilmanlaadun haluttiin olevan erittäin hyvä, mutta toteutuksen sellainen, ettei tehokas ilmastointi haittaisi tiloissa oleskelua.

Sen lisäksi, että koulun suunnittelussa kiinnitettiin erittäin tarkkaa huomiota materiaaleihin sekä sisäilman puhtauteen, olemme pyrkineet kunnioittamaan yhteisiä tiloja pitämällä paikat kunnossa yhdessä oppilaiden kanssa. Näin jokaisella on mahdollisuus turvalliseen ja puhtaaseen oppimisympäristöön, mitkä tukevat myös sitä tärkeintä, eli oppimisrauhaa, iloitsee Tommi Jokinen.

Annika Varsio kiittelee puolestaan hyvin sujunutta yhteistyötä. Fixcelillä on ollut hyvä vetovastuu koko projektin ajan. Erinomainen Fixcelin oma työmaamestari on hoitanut projektin ja mahdolliset puutteet kuntoon välittömästi ja tunnollisesti sekä kaikkia osapuolia informoiden.

Vaikka toteutamme Fixcelillä kaikki kohteemme aina puhtaan sisäilman ehdoilla, oli tämä Vantaan hanke kokonaisuudessaan erittäin merkittävä. Oli kunnia olla tässä hankkeessa mukana!

Kuvassa vasemmalta: Vantaan puhdastilakoulun rehtori, Tommi Jokinen sekä Vantaan kaupungilta, Annika Varsio ja Matti Huhtaniemi.