Mediatiedote: Valtakunnallinen Unelmien koulu -kilpailu starttaa 26.8.
Tiedote
Oppimisesta ja oppimisympäristöistä on puhuttu viime vuosina runsaasti. Näkemyksiä on monenlaisia ja tutkimustietoa vasta vähän. Myös käyttäjien osallistaminen on suunnitteluprojekteissa niin lasten kuin henkilökunnankin osalta edelleen melko vähäistä. Nyt valtakunnallisella kilpailulla haetaan lasten näkökulmaa suunnitteluun.
– Keskustelua on jo käyty sen verran pitkään, että mielestämme on korkea aika kysyä myös lapsilta, millainen on heidän unelmiensa koulu. Mitä kaikkea koulurakennuksessa tulisi olla, jotta se innostaisi oppimaan parhaalla mahdollisella tavalla? Korona-aika on tuonut omat erityispiirteensä myös koulunkäyntiin. Haluamme viestittää näin lapsille, että heitä kuunnellaan ja hankalinakin aikoina on lupa unelmoida – silloin on jopa erityisen tärkeää, painottaa Parmacon toimitusjohtaja Ossi Alastalo.
– Emme toki oleta lasten olevan pedagogiikan tai rakennusturvallisuuden ammattilaisia ja ideoinnissa saa irrotella mielin määrin, mutta toivottavasti joukosta löytyy esimerkiksi sellaisia toistuvia elementtejä, joita voisimme tulevaisuudessa integroida suunnitteluumme. Uskomme, että paras lopputulos syntyy kaikkia osapuolia kuuntelemalla, sanoo Parmacon liiketoiminnan kehityspäällikkö Jaakko Vihola.
Valtakunnallisen piirustuskilpailun kaikille alakoululaisille järjestää oppimisympäristöjä toimittava Parmaco Oy. Tekniikka on vapaa ja osallistumisaikaa 10.10. saakka. Työn voi tehdä yksin, pareittain tai ryhmässä. Kilpailuun voi osallistua lataamalla kuvan piirroksesta osoitteessa parmaco.fi/unelmienkoulu, josta löytyvät myös tarkemmat ohjeet. Voittajatyö tuo luokalleen 2000 e arvoisen luokkaretkipalkinnon.
Lisätietoja
Lasse Huuhka
markkinointipäällikkö
p. 040 744 2022
[email]lasse.huuhka@parmaco.fi[/email]