Riskien hallintaa modulaaristen rakennusten avulla

Blogi

Muuttuva maailma ja julkinen rakentaminen olivat vahvasti esillä Helsingissä 13.–14.9. Kuntamarkkinoilla. Tapahtuma on maan suurin julkisen hallinnon foorumi, joka kokoaa vuosittain koolle kuntien päättäjiä ajankohtaisten teemojen äärelle. Tänä vuonna teemana oli uudistuminen ja yhteistyö. Olimme mukana tapahtumassa esittelemässä innovatiivista modulaarista vaihtoehtoa tilaratkaisuihin. 

Kunnissa ja kaupungeissa tehdään tinkimätöntä työtä vastuullisen ja aikaa kestävän suunnittelun eteen. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että suuriakin muutoksia, kuten esimerkiksi julkisen sektorin palvelu- ja tilatarpeita, on lähes mahdotonta ennustaa  vuosikymmeniksi eteenpäin. Kolme vuotta sitten tuskin kukaan olisi osannut odottaa, että edessämme on globaali pandemia, Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekä osin tästä johtuva talouden alamäki ja korkotasot, joita emme ole joutuneet kohtaamaan vuosikymmeneen. Yhteistä on se, että toimintaympäristö ja sitä myötä kuntien tilatarpeet voivat muuttua kokonaan, jopa yhdessä yössä.

Palveluverkon olennainen osa ovat rakennukset, joissa palveluja tuotetaan. Suomen rakennuskannan arvo on noin 500 miljardia euroa ja se on merkittävä osa kansallisvarallisuuttamme. Julkinen sektori omistaa rakennuskannasta noin 10 prosenttia. Rakennusten elinkaareksi mielletään 50–100 vuotta. Tarpeen ennustaminen näin pitkälle aikavälille on mahdotonta. Asian voi todentaa esimerkiksi vertailemalla toisiinsa Tilastokeskuksen 2000-luvun alun kuntakohtaisia väestöennusteita ja vertailemalla näitä toteumaan. Toteuman ja ennusteiden väliset erot ovat merkittäviä.

Käyttöasteriskin lisäksi rakennusten omistamiseen liittyy myös muita riskitekijöitä. Julkisen sektorin resurssipulan takia korjausvelka on päässyt kasvamaan. Rakennusten huonosta kunnosta johtuvat yllättävät ongelmat ja tätä seuraavat kalliit korjaustoimenpiteet ovat arkipäivää. Rakennushankkeet toteutetaan usein lainarahoitusta hyödyntäen kunnan taseeseen. Julkinen sektori on saanut rahoitusta lähes ilmaiseksi, mutta viimeaikaiset käänteet korkoympäristössä näyttävät, että myös rahoitusriskit ovat todellisia.

Joustavaa ja vastuullista

Modulaariset dynaamiset vuokrarakennukset tarjoavat mahdollisuuden riskien ulkoistamiseen. Malli parantaa muun muassa talouden ennustettavuutta sekä auttaa pitämään tilojen käyttöasteen korkeana. Modulaarisuuden ansiosta rakennuksen kokoa voidaan muuttaa tarpeiden mukaan, jolloin tilat ovat aina oikeassa koossaan, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Tarpeen päättyessä, rakennukselle etsitään seuraava käyttäjä ja tiloihin tehdään tarvittavat muutokset, jotta se palvelee tehokkaasti uudessa käyttötarkoituksessaan. Tämä on kiertotaloutta parhaimmillaan.

Valitettavan usein modulaarisiin rakennuksiin yhdistetään sana parakki. Termi on peruja vuosituhannen vaihteesta, kun koulujen hiekkakentiltä alkoi löytymään työmaakoppeja muistuttavia väistötilaratkaisuja. Modernia modulaarista rakennusta ei pysty erottamaan teknisiltä ominaisuuksiltaan paikalla rakennetusta verrokista. Modulaaristen rakennusten tulisi olla olennainen osa jokaista fiksua palveluverkkoa. Hyödyntämällä joustavia tilaratkaisuja, on mahdollista säästyä kiinteistöinvestointiin ja kiinteistöjen ylläpitoon liittyvältä aikaa vievältä päänvaivalta. Julkisen sektorin laajan tehtävänkuvan huomioiden, tälle ajalle on varmasti parempaakin käyttöä.

Myös vastuullisuuskysymykset nousevat yhä vahvemmin kriteereiksi julkisen rakentamisen puolella. On otettava huomioon asioita, kuten hiilijalanjälki ja energiatehokkuus. VTT:n tutkimuksen* mukaan vuokrattavan, modulaarisen koulun käytön aikainen hiilijalanjälki on jopa 50 % pienempi, kuin paikalla rakennetun koulun. Parmacolla on pitkä kokemus erilaisista koulutus-, majoitus- ja toimistotilaprojekteista. 

-> Tutustu toteutuneisiin kohteisiimme.

 

Heräsikö aiheesta kysymyksiä?
Ota yhteyttä:

Jaakko Vihola
myyntijohtaja
Puh: 050 378 1722
Email: jaakko.vihola@parmaco.fi

 

*) Lähde: Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy, Sirje Vares